Blogi

Elämä on siitä kummallinen, että se kuljettaa meitä yllättäen erilaiseen suuntaan kuin mitä navigaattoriin olemme kirjanneet. Sekä työelämässä että henkilökohtaisella puolella. Joskus luulee tehneensä hyviä ratkaisua jotka sitten osoittautuvat kuitenkin ei niin hyväksi ratkaisuksi. Elämä on.

Aikansa kutakin.

Smallstoren toiminta jatkuu entisellään mutta olemme päättäneet sanoa hyvästit tälle blogille.
Kirjoitamme henkilökohtaista blogia http://tulkaasyomaan.blog ja olemme päättäneet keskittyä sen elävöittämiseen.

Smallstoren toiminta jatkuu entisellään ja samoin myös somekanavat Facebookissa ja Instagramissa.

Nähdään!

Salla & Mari

Yhdessä maailman kulinaristisista pääkaupungeista, Pariisissa, perustettu Sur les Quais toimittaa Smallstorelle maustettuja sinappeja ja tahnoja, öljyjä sekä mausteseoksia. Vuonna 1999 ranskalainen ruokaintoilija Paul Vautrin kyllästyi etsimään Ranskasta harvinaisempia mausteita ja maustamiseen tarvittavia tahnoja. Hän päätti perustaa oman maustemyymälän. Vuonna 2015 Vautrin törmäsi François Bergéen, ranskalaismieheen, jolla oli samat unelmat kuin hänellä itsellään. Miehet alkoivat pyörittää Sur les Quaisia yhdessä.

Casa Vecchio Mulinon eli ”vanha myllytalon” juuret juontavat vuoteen 1860, jolloin yritys avasi ensimmäisen leipomonsa Pino Torinesessa, Pohjois-Italian Torinossa. Yhä Torinossa, nykyään Carmagnolan kaupungissa toimiva yritys on italialaistenkin keskuudessa suosittu ostospaikka.

Yksinkertaisista raaka-aineista, jauhoista ja vedestä valmistuu perinteisellä Abruzzolaisella menetelmällä Delverden korkealaatuista pastaa. Delverde aloitti pastanvalmistuksen vuonna 1967 Fara San Martinon laaksossa, Italiassa. Tätä 1500 asukkaan perinteistä italialaiskylää kutsutaan ”pastan kodiksi”, ”La casa della Pasta”.

Etelä-ranskalainen Sma Diffusion toimittaa Smallstorelle Arom-tuotemerkillä mm. helppokäyttöisiä mausteseoksia, kauniita kuivakukkia ja ihania haudutejuomia. Sma Diffusion on perustettu Ranskan Provencessa vuonna 2007, joten yrityksenä se on vielä varsin nuori. Ideana on yhdistää design ja ruokatuotteet sekä auttaa ihmisiä tekemään ruoastansa kaunista. Tuotteet valmistetaan vain parhaista aineksista ja inspiraatiota kerätään ympäri maailman.

Smallstoren suosittujen ekstra-neitsytoliiviöljyjen tuottaja on ihana italialainen perheyritys. Viisi sukupolvea sitten Muraglia Savino perustettiin Apuliassa, Italiassa. Jo nuorena miehenä Savino Muraglia Senior rakastui oliiveja pursuaviin jättimäisiin harmaanvihreisiin puihin, joita kasvoi hehtaareittain Andrian alueella, Apuliassa. Kyläläiset sanoivat oliiviöljybisneksen olevan kannattamatonta ja käskivät Savino Muraglia Senioria keksimään tulevaisuudelleen jotain muuta. Kyläläisten puheista huolimatta Muraglia kuitenkin päätti oliiviöljyn olevan hänen tulevaisuutensa.

Laadukas oliiiviöljy käy ihansti leivän dippaamiseen